Matti Elias Erkki Lipposen (synt. 15.8.1918) palvelus Suomen armeijassa 1939-1944

YHTEENVETO PALVELUKSESTA

Lipponen (14 v.) liittyi kotipaikkansa Karihaaran suojelukunnan poikaosastoon vuonna 1932. Kesällä 1935 hänestä tuli suojeluskunnan varsinainen jäsen. Syksyllä Lipponen aloitti opinnot kauppa- opistossa Raahessa ja samalla hän siirtyi Raahen suojeluskunnan kirjoihin. Opintojen päätyttyä kesällä 1939 Lipponen muutti takaisin Karihaaraan. Lipposelle oli opintojen takia myönnetty lykkäystä varusmiespalveluksen aloitukseen mutta sitä hänen ei tarvinnut käyttää.

Palvelus alkoi säädetyssä 21 vuoden iässä 7.9.1939 Pohjan Rykmentissä (Pohj.R) Kuopiossa.

Lokakuun 1939 alussa Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat Moskovaan neuvottelemaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”. Maailmanpoliittinen tilanne oli kireä. Saksa ja Neuvostoliitto olivat jo miehittäneet Puolan ja Baltian maita oli painostettu luovuttamaan tukikohtia Neuvostoliitolle. Tässä tilanteessa Suomen hallitus päätti liikekannallepanosta joka naamioitiin ”ylimääräiseksi harjoitukseksi” eli YH:ksi. Koko reservi kutsuttiin aseisiin. Peruskoulutuksen saaneet ja sotilasvalan vannoneet varusmiehet siirrettiin Pohjan Rykmentistä eri yksiköihin. Sotamies Lipponen päätyi kenttätäydennysrykmenttiin jonka nimi muutettiin myöhemmin joulukuussa Jalkaväkirykmentti 64:ksi (JR 64). Täydennysyksiköitä ei keskitetty itärajalle vaan ne jatkoivat koulutusta koti-Suomessa.

Talvisota syttyi 30.11.1939 Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen koko rajan leveydeltä. Liikekannallepanossa oli Kemissä perustettu Jalkaväkirykmentti 27 jonka 3. Komppaniassa (3./JR 27) palveli Erkin vanhempi veli vänrikki Mauri Lipponen (synt. 7.7.1911). Talvisodan alussa puna-armeija hyökkäsi vahvoin voimin Suomussalmelle missä suomalaisilla ei ollut juurikaan joukkoja. Venäläisten tavoite oli katkaista Suomi Oulun korkeudelta. Venäläiset valtasivat nopeasti Suomussalmen kirkonkylän mutta puna-armeija onnistuttiin pysäyttämään kirkonkylän eteläpuolella Haukiperän vesistökapeikossa. Vastahyökkäystä varten paikalle lähetettiin lisää joukkoja, mm. JR 27. Joulukuun puolessa välissä Suomussalmen kirkonkylästä taisteltiin verisesti mutta venäläisiä ei saatu irtautumaan. Lisää joukkoja tarvittiin joten myös JR 64 sai käskyn lähteä Kemistä Suomussalmelle.

Uusi yritys Suomussalmen valtaamiseksi alkoi aamulla 27.12.1939. Kirkonkylän länsipuolelle Hulkonniemeen hyökkäsi peräti 4 pataljoonaa (á 1000 miestä) joista 2 kuului JR 64:ään. Kolmas JR 64:n pataljoona (III/JR 64) hyökkäsi kirkonkylään etelästä. Tiedossa ei ole missä JR 64:n pataljoonassa sotamies Lipponen sai tulikasteensa. Venäläiset puolustautuivat kaivetuissa asemissaan sitkeästi hyökkäysvaunujen tukemana. Hyökkäys keskeytettiin yön ajaksi. Aamun valjetessa 28.12.1939 huomattiin venäläisten irtautuvan sekä Hulkonniemestä että kirkonkylästä. Vihollisen usean kilometrin pituinen kolonna eteni Kiantajärven jäätä pitkin pohjoiseen eikä suomalaiset pystyneet sitä pysäyttämään koska sitä suojasi sekä panssarivaunut että punatähtiset lentokoneet. Venäläisten takaa-ajoa jatkettiin Juntusrantaan asti jonne uusi rintamalinja muodostui loppusodan ajaksi. Puna-armeija oli ajettu pois Suomussalmelta ja suomalaiset olivat saavuttaneet loistavan voiton.

Joulukuussa 1939 venäläiset onnistuttiin pysäyttämään kaikilla rintamanosilla mutta taaksepäin maahantunkeutujaa pystyttiin työntämään vain Suomussalmella ja Tolvajärvellä. Yksi Suomussalmen voiton avain oli se että venäläisten apuun lähettämä ukrainalainen 44. Divisioona oli onnistuttu pysäyttämään Raatteen tielle. Nyt kun joukot vapautuivat Hulkonniemen ja kirkonkylän taisteluista oli aika käydä 44. Divisioonan kimppuun.

Lyhyen hengähdystauon aikana sotamies Lipponen siirrettiin 31.12.1939, varmaankin omasta pyynnöstään, isoveljensä Maurin yksikköön (3./JR 27) missä hänet määrättiin upseerien lähetiksi. Vänrikki Mauri Lipponen toimi komppaniassa joukkueenjohtajana. Päällikkönä toimi luutnantti J. Laulajainen. Komppania oli alunperin perustettu Karungin reserviläisistä mutta se sai talvisodan aikana täydennystä muiltakin paikkakunnilta.

Ukrainalaisilla oli huonot lähtökohdat pohjoisen ankarassa talvessa. Pakkanen puri kovasti ja suksia ei ollut joten divisioona ei voinut poistua Raatteen tieltä mihinkään. Suomalaiset valitsivat taktiikaksi pilkkoa divisioona useisiin osiin eli motteihin ja sitten tuhota osat yksi kerrallaan. Tehtävää varten 3./JR 27 lähti uudenvuodenpäivänä marssille kohti Raatteen tietä. Jo illalla hyökättiin etelästä tielle Karilan talon kohdalla. Tarinan mukaan kärjessä eteni vänrikki Mauri Lipponen joka heitti käsikranaatin ukrainalaisten nuotioon ja siitä taistelu alkoi (Mika Kulju: Raatteen tie s. 146). Todennäköisesti sotamies Erkki Lipponen seurasi veljeänsä lähietäisyydellä. Paikalta yllätettiin venäläinen tykkipatteristo jonka miehistö osin tuhottiin lähitaistelussa osan päästessä pakenemaan. Asemat otettiin tien eteläpuolelta niin että tietä pystyttiin tulittamaan. Näissä asemissa taistelut jatkuivat kiivaina kaksi seuraavaa päivää venäläisten yrittäessä saada yhteytä takaisin itään. Karilan ja Kuomasjoen välillä oli motissa vihollisdivisioonan pääosat eli tuhansia miehiä. Tämän motin tuhoamiseksi aloitettiin 5.1.1940 yleishyökkäys koko 9. Divisioonan (9.D) voimin. Lipposen komppanian tehtäväksi annettiin jäädä asemiinsa ja estää liikenne tiellä molempiin suuntiin. Hyökkäys ei juurikaan edistynyt mutta sen sijaan venäläisten painostus 3./JR 27:n asemia vastaan kasvoi ja mm. vänrikki Mauri Lipponen haavoittui, onneksi vain lievästi. 9.D uusi hyökkäyksensä seuraavana päivänä 6.1.1940. Lipposen komppanian tehtävä oli ennallaan. Nyt hyökkäys menestyi ja ukrainalainen 44.D yritti paeta itään. Vain harvat onnistuivat tarpomaan hangessa karkuun suomalaisilta hiihtomiehiltä. Raatteen tielle jäi tuhansia kaatuneita ja koko divisioonan kalusto. Vankeja otettiin 1200. Pieni Suomi oli saavuttanut loistavan voiton maahan tunkeutuneesta puna-armeijasta. Taistelun jälkiä ja valtaisaa sotasaalista tuli ihmettelemään myös ulkomainen lehdistö. Kuvat ja tarinat pienen kansan eloonjäämiskamppailusta levisivät maailmalle. Voitto ei tullut ilmaiseksi. 3./JR 27 menetti Raatteen tiellä kaatuneina 11 miestä ja haavoittuneina n. 40 miestä joista osa kuoli haavoihinsa.

Raatteen tien voiton jälkeen Suomussalmen suunnalla alkoi asemasota. I/JR 27 sai levätä muutaman päivän jonka jälkeen se aloitti varustelutyöt Purasjoella Raatteen tiellä. Etelämpänä Kuhmossa oli jokseenkin samanlainen tilanne kuin Suomussalmellakin oli ollut. Venäläiset olivat edenneet teiden suunnissa ja päässeet syvälle Suomeen. Eteneminen oli onnistuttu pysäyttämään mutta vihollisen tuhoamiseen ei ollut riittävästi joukkoja. Lähes koko 9.D irrotettiin Suomussalmelta ja se siirtyi Kuhmoon missä oli tarkoitus toistaa Raatteen tien menestyksekäs operaatio. Hyökkäys Kuhmossa alkoi 29.1.1940 aamulla. I/JR 27 eteni Kälkäisen (järvi) suunnasta etelään kohti rajalta Sivakkaan johtavaa tietä joka saavutettiin vihollista kohtaamatta Reuhkalammen ja Niskalammen välisellä alueella. Tien suunnassa edettiin Saunajärven länsirannalle jossa varmistettiin Jumi ja Saunasaari.

Partioilla yritettiin ottaa selvää vihollisen asemista. Haavoittumisensa jälkeen jo riviin palanneen vänrikki Lipposen joukkue liitettiin osastoon joka sai 3.2. käskyn puhdistaa maantie Losovaara- Löytövaara välillä. Todennäköisesti sotamies Erkki Lipponen seurasi veljensä mukana välittäen tämän viestejä niin alaspäin ryhmäjohtajille kuin ylöspäin komppanian päälliköllekin. Lipposen joukkue eteni tien suunnassa itään, vihollinen kohdattiin Löytöjärvellä jonka pohjoispään ja maantien väliin joukkue jäi asemiin. Venäläisillä oli varustetut asemat edessä. Aamulla 6.2. tuli käsky irtautua. Koko pataljoona koottiin Ukonvaaraan odottamaan uusia tehtäviä. Samalla vänrikki Mauri Lipposesta tehtiin 3. Komppanian päällikkö. Sotamies Erkki Lipponen jatkoi hänen taistelulähettinä. Uusi tehtävä oli hyökätä Alasjärven luoteispäästä etelään maantielle Saunajärven pohjoispuolelle. Tielle päästiinkin mutta sitä pitkin ei päästy etenemään länteen. Paikalle muodostui motti ”Luelahti itäinen” jota I/JR 27 yritti turhaan vallata monta päivää. Hyvin kaivautuneita ja tulivoimaisia venäläisiä ei saatu tuhottua. Hyökkäykset lopetettiin 14.2.1940 kun tuli huolestuttava tieto selustassa liikkuvasta isosta vihollisosastosta.

Hieman yli kaksi viikkoa oli 3./JR 27 taistellut Kuhmossa. Komppanian tappiot olivat muodostuneet suuriksi, pelkästään kaatuneita oli 28 miestä. Täydennystä ei saatu samaa tahtia joten komppania kutistui kutistumistaan tappioiden myötä.

Iso vihollisosasto selustassa oli Dolinin hiihtoprikaati jota jo jahdattiin useamman yksikön voimin. I/JR 27 liittyi jahtiin 15.2.1940 kun se lähti Kälkäisen (järvi) pohjoispuolelle missä pataljoona osallistui Vetkon ja Kesselin alueella hiihtoprikaatin rippeiden tuhoamiseen ja alueen puhdistukseen. Iltaan 16.2.1940 mennessä tilanne oli selvitetty. Pian kuitenkin todettiin uusia venäläisjoukkoja erämaassa. Yhden noin 2 komppanian vahvuisen osaston oli Kevyt Komppania Volanen saartanut Kusiovaaran eteläpuolelle. Lipposen komppania lähetettiin avuksi jotta osasto saadaan tuhottua. Aamulla 20.2.1940 pimeässä aloitettu hyökkäys kesti useamman tunnin ennen kuin osasto oli tuhottu. Vain pieni osa venäläisistä pääsi karkuun. Omat tappiot jäivät pieniksi. Taistelun jälkeen oli jälleen hiihdettävä saamaan uutta tehtävää. Lepohetket olivat olleet vähissä sen jälkeen kun komppania oli aloittanut toimintansa Kuhmossa. Seuraavana aamuna oli jälleen hyökättävä Kylmänjärvellä. Järven itäpää puhdistettiin vihollisista mutta aamupäivällä venäläiset tekivät vastahyökkäyksen järven pohjoisrannalla ollutta komppanian kenttävartiota vastaan. Vain vaivoin apujoukkojen avulla hyökkäys saatiin torjuttua. Vihollisia kaatui lähemmäs sata miestä mutta Lipposenkin komppanian tappiot olivat kovat: 6 kaatunutta ja 14 haavoittunutta.

 Vihdoin oli edessä hieman rauhallisempi vaihe. Niin rauhallinen että komppanian päällikkö vänrikki Mauri Lipponen ehti tehdä ylennysesityksiä. Yhdeksälle sotamiehelle hän ehdotti korpraalin arvoa. Yksi heistä oli hänen taistelulähettinsä ja veljensä Erkki Lipponen. JR 27:n komentaja everstiluutnantti Mäkiniemi nimitti Erkki Lipposen korpraaliksi päivämäärällä 25.2.1940.

I/JR 27 jäi Kylmänjärvelle missä helmikuun lopussa käytiin partiotaisteluja. Karkauspäivänä venä- läiset aloittivat jälleen isomman hyökkäyksen tuoreilla voimilla. Taistelut Kylmänjärvellä ja sen eteläpuolella Kuusijoki-linjalla riehuivat useita päiviä. Venäläiset pääsivät välillä tunkeutumaan asemiinkin mutta heitettiin aina lopulta takaisin. Omina tappioina menetettiin mm. vänrikki Mauri Lipponen joka haavoittui lievästi 3.3.1940.

Maaliskuun alussa korpraali Lipponen anoi kotilomaa. Syynä oli Martti-veljen kaatuminen. Kersantti Martti Lipponen (synt. 9.8.1914, kaat. 18.2.1940) oli palvellut myös JR 27:ssä mutta eri pataljoonassa (III/JR 27). Loma myönnettiin alkavaksi 6.3.1940. Lomalle lähtiessään Erkki ei tiennyt että talvisota olisi hänen osaltaan ohi. Kemissä hän kuuli 13.3.1940 sodan loppumisesta. Martti-veljen sankarihautajaisia varten lomaa jatkettiin vielä ajalle 15.-21.3.1940.

Sota oli vihdoin päättynyt. Talvisodan rauhassa Suomi säilytti itsenäisyytensä mutta joutui luovutta- maan laajoja maa-alueita Neuvostoliitolle. Kaikki JR 27:n taistelutantereet säilyivät kuitenkin osana Suomea. Talvisodan upseeritappiot olivat erittäin suuret. Välirauhan aikana upseereita koulutettiin nopeassa tahdissa oppilasmääriltään isoilla kursseilla. Pikavauhtia myös JR 27:ssä kerättiin nimet henkilöistä jotka soveltuisivat upseereiksi. 3. Komppaniasta esitettiin Reserviupseerikouluun (RUK) vain yhtä miestä: Erkki Lipposta. Esitystä ei tehnyt vänrikki Mauri Lipponen, joka myöskin oli veljensä hautajaisissa, vaan häntä sijaistanut vänrikki Rajala.

RUK:n kurssi nro 46 alkoi Niinisalossa 28.3.1940. Kurssin jälkeen Lipposen varusmiespalvelus jatkui normaalisti upseerikokelaana. Ylipäällikkö Mannerheim ylensi Lipposen reservin vänrikiksi 3.10.1940. Varusmiespalvelus jatkui vänrikkinä aina maaliskuuhun 1941 saakka jolloin Lipponen kotiutettiin 18 kuukauden palveluksen jälkeen. Keväällä Lipposelle esitettiin 2. luokan Vapaudenmitalia (Vm 2) talvisodan ansioista. Valitettavasti kunniamerkkiesitystä ei löytynyt Kansallisarkistosta. Ylipäällikkö Mannerheim myönsi ko. kunniamerkin päivämäärällä 21.6.1941 jolloin talvisodan loppumisesta oli kulunut jo reilusti yli vuosi.

Kotiuduttuaan Lipponen haki ja palkattiin Länsi-Pohjan suojeluskuntapiiriin alisotilasohjaajaksi. Pitkään hän ei toimessaan ehtinyt olla, jo pari kuukautta myöhemmin kesäkuussa 1941 suoritettiin jälleen liikekannallepano. Koko reservi kutsuttiin aseisiin. Vänrikki Lipponen (22 v.) sijoitettiin kenttäarmeijassa Jalkaväkirykmentti 54:n I Pataljoonan (I/JR 54) 1. Komppaniaan (1./JR 54) joukkueenjohtajaksi. Komppania perustettiin Torniossa Kivirannan kansakoululla. Miehistönä oli pääasiassa Alatornion reserviläisiä. Pataljoonan muut komppaniat olivat kiväärikomppaniat 2.K ja 3.K sekä konekiväärikomppania 1.KKK. Pataljoonan komentajana toimi kapteeni Salonmies ja Lipposen lähimpänä esimiehenä ja 1. Komppanian päällikkönä reservin luutnantti B. Segerstråle (synt. 1907, ylennettiin kapteeniksi 28.8.1941). Everstiluutnantti Pihlajamaan komentama JR 54 liitettiin 6. Divisioonan joka taas alistettiin Pohjois-Suomen sotatoimista vastanneille saksalaisille. 

Suomalais-saksalaisten joukkojen hyökkäys talvisodassa menetetylle ”Sallan levikkeelle” alkoi 1.7.1941. Saksalaisten toimintasuuntana oli valtamaantie rajalta itään Alakurttiin ja sen pohjoispuoli. 6. Divisioonan tehtävänä oli edetä tielle etelästä. Maasto oli lähes tietöntä korpea. Vesistöjä käytettiin mahdollisuuksien mukaan kulkuväylinä. Lipposen komppania ylitti pataljoonansa mukana valtakunnan rajan 1.7.1941 Liikasenvaaran ja Sovajärven välillä (n. 30 km nykyisestä laskettelukeskus Rukasta koilliseen). Vihollista ei kohdattu. Monipäiväinen korpivaellus päättyi Polkijärvelle.

Vihdoin 7.7.1941 yöllä oltiin valmiina hyökkäämään Salla-Vuorijärvi-tielle. Lipposen III joukkue eteni kärjessä rinnallaan luutnantti Vaaraniemen I joukkue. Jalkaväkijoukkueen johtajan tehtävänä oli mennä itse edeltä ja omalla esimerkillään vetää miehet peräänsä. Vihollisen näkökulmasta taas edessä oleva upseeri oli ensisijainen maali jonka eliminoiminen lamauttaisi koko joukon toiminnan. Tehtävän vaarallisuuden takia juuri joukkueenjohtajia kaatui ja haavoittui sodissamme todella paljon.

Tielle päästyään komppania joutui ankaraan taisteluun vihollisen kanssa. Venäläisillä oli käytössään myös tykistöä ja kranaatinheittimiä joiden tulesta aiheutui tappioita. Lisäksi maantietä pitkin lähestyi panssarivaunu ampuen tykillään. Se saatiin kuitenkin karkotettua panssarintorjuntakiväärillä eli nk. ”norsupyssyllä”. Komppanian päällikkö Segerstråle määräsi Vaaraniemen ja Lipposen joukkueet ottamaan asemat tien pohjoispuolelta. Rohkeasti upseerit veivät miehensä tien yli. Venäläiset jatkoivat tienaukaisuyrityksiään mutta kaikki hyökkäykset torjuttiin kiivaissa taisteluissa. Paikalla kävi myös saksalaisia Stuka-syöksypommittajia mutta niiden tuli kohdistui enimmäkseen suomalaisiin. I/JR 54 piti asemansa vuorokauden ajan kunnes aamulla 8.7.1941 irtauduttiin käskystä. Tulikaste oli rankka ja tappiot sen mukaiset: 7 kaatunutta ja 24 haavoittunutta. Kauan ei saatu taistelun jälkeen levätä sillä jo illalla palattiin linjaan Polkuvaaran pohjoispuolelle. Taistelut jatkuivat edel- leen kiivaina rauhoittuen kuitenkin heinäkuun loppua kohti. Tilanteen rauhoituttua aloitettiin vilkas partiotoiminta ja asemien parantelu. Jokainen 1. Komppanian joukkue sai yhden tukikohdan vastuulleen. Lisäksi konekiväärikomppaniasta saatiin 4 konekivääriä ja 2 panssarintorjuntakivääriä tukemaan puolustusta. Saksalaisten hyökkäys Salla-Alakurtti-tien suunnassa oli pysähtynyt Kairalan ja Mikkolan vesistökapeikkoihin ja pohjoisella korpisivustalla saksalaiset eivät olleet päässeet oikein mihinkään. Siksi myös etelässä 6. Divisioonakin oli asettunut puolustukseen.

Hiljaisemman jakson jälkeen illalla 29.7.1941 alkoi jälleen tapahtua. Venäläiset pakottivat taisteluetuvartiot vetäytymään ja varhain seuraavana aamuna alkoi tulivalmistelun jälkeen hyökkäys. Vänrikki Lipposen joukkue tukikohta 3:ssa piti puolensa niin kuin muutkin joukkueet. Koko päivän kestäneessä taistelussa kaikki venäläisten yritykset torjuttiin omien raskaiden aseiden avustaessa. Illalla venäläiset kaivautuivat asemien eteen. Lyhyen yötauon jälkeen venäläiset aloittivat uuden hyökkäyksen. Taistelu jatkui jälleen myöhäiseen iltaan asti mutta asemat kestivät. Miehet alkoivat olla jo aivan puhki jatkuvasta valvomisesta ja lämpimän ruuan puutteesta mutta vaihtoa ei kuulunut. Elokuun 1. päivän aamuna vihollinen jatkoi jo kolmatta vuorokautta yrityksiään mutta jälleen turhaan. Hyökkäyksissä venäläiset kärsivät raskaita tappioita ja sen hyökkäysvoima alkoi olla syöty.

Asemien edessä ruumiskasat kasvoivat ja kentälle jääneiden haavoittuneiden valitus täytti ilman. Neljäntenä päivänä puna-armeijan jalkaväestä ei ollut enää hyökkäämään mutta raskaiden aseiden tuli jatkui. Venäläisten poistuttua asemien eteen lähetettiin partioita. Vänrikki Lipposen johtama partio otti etumaastosta 2 vankia jotka kertoivat hyökkääjän vahvuuden olleen peräti 11 komppaniaa. Näistä n. 200 miestä jäi kaatuneena 1./JR 54:n asemien eteen. Vihollisen kokonaistappioiksi arvioitiin 600 miestä. Taistelutantereelta kerättiin myös huomattava sotasaalis. Lipposen komppanian tappiot olivat 6 kaatunutta ja 14 haavoittunutta. Polkuvaaran taistelu oli todellinen työnäyte kohta 23 vuotta täyttävältä vänrikki Lipposelta. Hän piti loppuun väsyneen ja tappioita kärsineen joukkueensa käsissään ja taistelukykyisenä monipäiväisissä raskaissa taisteluissa.

Kohta Polkuvaaran taistelun jälkeen vaihtui Lipposen esimies kun eräs korpraali laukaisi vahingossa sotasaaliskäsikranaatin jonka sirpaleista haavoittui 4 miestä joista yksi oli komppanian päällikkö luutnantti Segerstråle. Uudeksi päälliköksi tuli luutnantti Vaaraniemi. Segerstråle palasi jo kuukauden päästä takaisin. Hänen ja Lipposen yhteinen sotataival jatkui aina kesään 1944 saakka. Elokuun puolessa välissä asemat luovutettiin saksalaisille. Vaihto liittyi uuden laajamittaisen hyökkäyksen alkamiseen. Saksalaisten kyky toimia ja varsinkin liikkuminen korvessa oli surkeata joten heille annettiin puolustustehtävä ja suomalaisille hyökkäystehtävä.

Vaihdon jälkeen vänrikki Lipponen pääsi ensimmäiselle kotilomalleen 16.-25.8.1941. Lomamatka korvesta Kemiin oli pitkä ja siksi loman päälle sai matkustuspäiviä. Lipponen palasi takaisin yksikköönsä 28.8.1941. Lipposen loman aikana komppania oli käynyt kovia taisteluita Sulahaaranjoella missä mm. luutnantti Kukko oli kaatunut. Suomalais-saksalaisten joukkojen yleishyökkäys oli silloin jatkunut jo toista viikkoa ja venäläisten puolustus oli murrettu.

I/JR 54 ja III/JR 54 suunnattiin Alakurtin ja Ahkiojärven eteläpuolitse tavoitteena Nuottavaara. Hyökkäys aloitettiin 29.8.1941. III/JR 54 juuttui Nuottavaarassa vihollistuleen jolloin osia I Pataljoonasta lähetettiin koukkaamaan etelän kautta. Lipposen komppania eteni Nuottavaaran itäpuolelle ja lähti tien suunnassa etenemään kohti Alakurttia. Vihollinen kohdattiin ennen Ahkio-ojaa Nuottavaaran pohjoisrinteessä. Iltaan 30.8.1941 jatkuneessa taistelussa venäläisten asemat vallattiin ja eteneminen jatkui Ahkio-ojalle saakka. Samana päivänä maantien suunnassa edenneet joukot valtasivat Alakurtin joka oli Sallan alueen itäisin suomalaiskylä joka talvisodan rauhassa oli luovutettu Neuvostoliitolle.

Nuottavaaran taistelu jäi vänrikki Lipposen viimeiseksi jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Hän sairastui 2.9.1941 umpisuolen tulehdukseen ja joutui sotasairaalaan. Paluu yksikköön tapahtui 17.10.1941 jolloin Alakurtin suunnalla oli alkanut jo asemasota. Lipponen löysi yksikkönsä Vermanjoelta (Vilmajoki) mihin oli muodostunut asemasodan rintamalinja. Vanha valtakunnanraja oli siten Sallan suunnalla ylitetty n. 15 kilometriä.

I/JR 54 hoiti oman osansa asemasodan etulinjavuoroista joita kierrätettiin pataljoonilta toisille, välillä saatiin olla taaempana levossa. Korsut rakennettiin ja asemia paranneltiin. Sota rajoittui partiointiin ja raskaiden aseiden tuleen. Hyökkäysvaiheen päätyttyä oli aika palkita kunnostautuneita miehiä. Vänrikki Lipposelle esitettiin 4. luokan Vapaudenristiä perusteluilla:

”Henkilökohtaisesta rohkeudesta ja neuvokkuudesta taisteluissa 7.-8.7.1941 Killuntaivaarassa ja 30.7.-2.8.1941 Polkuvaarassa.”

6. Divisioonan komentaja eversti Viikla myönsi Lipposelle ko. kunniamerkin. Virallinen myöntöpäivä on 20.11.1941.

Tammikuussa 1942 koko JR 54 sai käskyn lähteä pitkälle marssille Kajaaniin. Satojen kilometrien pituinen ja yli kolme viikkoa kestänyt marssi suoritettiin pääosin hiihtäen kovissa pakkaskeleissä. Kajaanissa JR 54 järjesteltiin uudestaan. Rykmentin nuoret miehet siirrettiin I Pataljoonaan ja vanhemmat ikäluokat II ja III Pataljoonaan kotiuttamista varten. Nuorennetusta I/JR 54:stä tehtiin perustettavan 12. Prikaatin IV Pataljoona (IV/12. Pr.). Lipposen komppaniasta tuli 13. Komppania (13./12.Pr.). Prikaatin kolme muuta pataljoonaa muodostettiin Jalkaväkirykmentti 33:sta.

Kajaanissa oloaikana tapahtui kuuluisa Kajaanin viinakaupan ryöstö. Lipposen pataljoonan miehiä, jotka tiesivät että seuraavana päivänä oli lähtö rintamalle, murtautui 1.3.1942 yöllä Alkon liikkeeseen. Varastetun viinan voimin alkoi hurjat yölliset juhlat joissa mm. ammuskeltiin majoituspaikan yhteislyseon seiniin. Aseistettujen humalaisten rauhoittelussa oli riskinsä ja mm. pataljoonan komentaja majuri Salonmies pahoinpideltiin. Aamulla pataljoonan kynnelle kykenevät miehet marssivat asemalle josta lähdettiin uuteen toimintasuuntaan Rukajärvelle. Tarinan mukaan lähtöä seuraamaan tullut 6. Divisioonan komentaja kenraalimajuri Einar Vihmakin joutui suojautumaan kun junastakin vielä ammuttiin pikakiväärisarja. Episodiin osallistuneille jaettiin ankaria rangaistuksia, kuusi päätekijää sai kuritushuonetuomiot. Vänrikki Lipponen ei osallistunut hulinointiin.

Kajaanista 12.Pr. lähti Rukajärven suunnalle missä toimi kenraalimajuri Raappanan komentama 14. Divisioona. Hyökkäysvaiheessa divisioona oli ylittänyt rajan ja edennyt reilusti yli 100 kilometriä alueelle joka ei koskaan ollut kuulunut Suomeen. Asemasodan rintamalinja oli muodostunut päätien suunnassa Ontajoelle mikä oli ainoa paikka missä oli yhtenäinen rintama. Muuten laajoja korpialueita valvottiin kenttävartioista (KV) ja partioilla.

Maaliskuun 1942 lopussa vänrikki Lipponen siirrettiin IV Pataljoonan jääkärijoukkueen johtajaksi. Joukkue toimi suoraan pataljoonan esikunnan ja pataljoonan komentajan majuri Airimon alaisuudessa. Jääkärijoukkue oli eräänlainen pataljoonan nyrkki jota käytettiin paljon partiointiin ja muihin vaativiin tehtäviin.

12. Prikaati ei ollut pitkään Rukajärven suunnalla. Heti kelirikkokauden loputtua, toukokuussa 1942, prikaati siirrettiin Maaselän ryhmään ja se marssi ison Seesjärven kaakkoisnurkan tuntumaan Osterjärvelle. Asemasodan rintamalinja kulki Seesjärven kaakkoisnurkasta Maaselän kannasta pitkin Krivin kautta itään Vienan eli Stalinin kanavalle jota pitkin etelään yhtyen Äänisjärveen Poventsan kohdalla. Matkalla nautittiin ylipäällikkö Mannerheimin 75 v. syntymäpäivien kunniaksi jaetut ryypyt. Perillä 12. Prikaati jäi reserviin ja työpalvelukseen. Vapaa-aikaa tapettiin tekemällä puhdetöitä ja odottamalla seuraavaa lomavuoroa. Erilaisilla urheilu- ym. kilpailuilla yritettiin pitää mielialaa korkealla. Rintamalla vieraili myös viihdytyskiertueita ja kotiseutulähetystöjä.

Asemasodan rauha rikkoutui heinäkuussa 1942 kun vihollisen partisaaniprikaati tunkeutui Ontajärven ja Jolmajärven välistä linjojen taakse ja kääntyi sitten etelään kohti Porajärveä. Osaston vahvuus oli noin 640 sotilasta joista muutama kymmenen oli naisia. Prikaati havaittiin melkein heti mutta sen tuhoamiseksi tarvittiin enemmän voimia. Yksi apuun lähetetyistä joukoista oli IV/12. Pr. joka siirtyi Paateneeseen ja sitten etelämmäksi Selkiin josta pataljoonan kiväärikomppaniat vahvistettuina konekiväärijoukkueilla lähtivät korpeen kohti vihollista. Partisaaniprikaatia oli hätyytelty jo monta päivää mutta vaikeutena oli saada riittävästi joukkoja paikalle prikaatin tuhoamiseksi. Vai- keakulkuinen maasto ja huonot radioyhteydet vaikeuttivat toimintaa. Vänrikki Lipponenkin sai toimia lähettiupseerina vieden ja tuoden viestejä partisaaneja jahtaavilta osastoilta. Vihdoin 30.7.1942 IV/12.Pr. yhytti partisaanit ja hyökkäsi kolmen komppanian voimin sen kimppuun. Hyökkäys ei täysin onnistunut vaikka partisaanit menettivät yli 100 miestä kaatuneina joiden joukossa oli myös prikaatin komentaja. Loppuosa prikaatista irtautui aamuyöllä ja lähti pyrkimään tulojälkeään takaisin. Suomalaiset aloittivat päiviä kestäneen takaa-ajon. Venäläiset saivat muonaa ja patruunatäydennystä ilmateitse. Lopulta ahdistetusta ja vähiin kuluneesta partisaaniprikaatista onnistui palaamaan omalle puolelle vain 120 partisaania. Vänrikki Lipponen kunnostautui useasti noin kuukauden kestäneessä partisaanien jahtaamisessa. Ansioista kerrottiin hänen seuraavan kunniamerkin perusteluissa:

”Erittäin aloitekykyinen ripeäotteinen toiminta lähettiupseerina, mm. 24.7.42 jolloin hän etsi kaukana korvessa olevan komppania Perttulan ja vei tärkeän käskyn sekä 15.8.42, jolloin hän yhdyspartiollaan haki komppania Putkosen Hosjärven maastosta ja toi tärkeitä tietoja sekä erittäin menestyksellinen toiminta I Pataljoonan jääkärijoukkueen v.a. johtajana, jolloin hän oma-aloitteisesti p. 195,1 maastossa iski vihollisen leiriin tuottaen sille tappioita ja 8.8.42, jolloin hän Sitrajoen rannalla, erään motin kimppuun hyökäten ratkaisevasti vaikutti n. 50 miehen vahvuisen vihollisen lyömiseen tuhoten niistä joukkueellaan noin puolet. Hänen reipas ja pelkäämätön sotahuutonsa, ”tulkaa tänne pojat, ei täällä ole muita kuin ryssiä”, tempaisi vieraatkin miehet vastustamattomaan hyökkäykseen.”

Näistä ansioista 12. Prikaatin komentaja eversti Mäkiniemi myönsi Lipposelle 4. luokan Vapaudenristin tammenlehvän kera (VR tlk) päivämäärällä 2.10.1942.

Vain 6 päivää myöhemmin eli 8.10.1942 ylipäällikkö Mannerheim ylensi Lipposen (24 v.) luutnantiksi. Lipposen lähin esimies, IV/12.Pr:n komentaja majuri Airimo, kirjasi ylennysesitykseen Lipposen ansioita jatkosodan ajalta: 

”Toiminut koko sodan 1941-42 ajan joukkueenjohtajana osoittautuen erittäin rohkeaksi, vaativaksi ja miehistään huolehtivaksi sekä vaikeissakin tilanteissa hyvän mielialan säilyttäväksi johtajaksi. Mm. sodan ensimmäisessä taistelussa Killuntaivaaralla Sallan rintamalla 7.-8.7.41 hän, huolimatta erittäin ankarasta ja tappioita tuottavasta tykkitulesta, piti joukkueen käsissään ja suoritti tehtävänsä, sekä Polkuvaarassa 29.7.-2.8.41 hän piti eteentyönnetyn, konekiväärillä ja panssarintorjuntakiväärillä vahvistetun joukkueensa miehittämän tukikohdan hallussaan, torjuen yhtäjaksoiset raivokkaat hyökkäykset ja huolimatta omista huomattavista tappioistaan, aiheutti viholliselle raskaita menetyksiä. 1. Sissiprikaatin tuhoamistaisteluissa Seesjärven länsipuolella hän mm. 8.8.42 jääkärijoukkueenjohtajana hyökkäyksellään ratkaisevasti vaikutti noin 50 miehen motin tuhoamiseen. Vänrikki Lipponen on reservin upseeri, käynyt UK:n 28.3.-29.6.40.”

Partisaaniprikaatin tuhoamisen jälkeen IV/12.Pr. palasi takaisin Osterjärvelle. Sota rauhoittui jälleen asemasodaksi. Rauhallisemman asemasodan aikana järjestettiin paljon koulutusta. Vänrikki Lipponen kävi elo-syyskuussa suorittamassa kahden viikon pituisen rintamaupseerikurssin koti-Suomessa Tuusulassa.

Syyskuun 1942 lopulla IV/12.Pr. otti vastaan etulinjan lohkon Maaselän kannaksella Krivin aseman lähellä. Toinen sotatalvi teki jo tuloaan ja sodan loppumisesta ei ollut tietoakaan. Uudeksi murheeksi ilmaantui vihollisen tarkka-ampujat jotka napsivat varomattomasti asemissa toimineet sotilaat.

Joulukuussa 1942 luutnantti Lipponen määrättiin apulaiskouluttajaksi tiedustelu- ja partionjohtajakurssille. Kurssin johtajana toimi Mannerheim-ristin ritari nro 10 luutnantti Olli Remes. Viikon kestäneen kurssin jälkeen miehet palasivat omiin vakiosijoituksiinsa, Remes komppaniansa (15./12.Pr.) päälliköksi ja Lipponen jääkärijoukkueensa johtajaksi.

Uudenvuoden aattona juuri kapteeniksi ylennetty Olli Remes kaatui vihollisen tarkka-ampujan luodista. Luutnantti Lipponen määrättiin hänen komppaniansa vt. päälliköksi. Pesti kesti helmikuulle asti.

Kolmas sotavuosi 1943 oli jatkosodan vuosista kaikkein rauhallisin. IV/12.Pr. irrotettiin etulinjasta tammikuun puolessa välissä ja helmikuussa koko prikaati lakkautettiin. Lipposen pataljoona sai ta-kaisin vanhan nimensä I/JR 54. Koska JR 54:n muut pataljoonat oli kotiutettu jo vuosi aikaisemmin niin tämä ”irtopataljoona” toimi ensin JR 33:n ja kesästä 1943 lähtien JR 12:sta alaisuudessa. Lipposen hyviä kouluttajataitoja hyödynnettiin taas huhtikuussa kun hän piti pataljoonassa viikon pituisen tarkka-ampujakurssin.

Kesäkuussa 1943 palattiin etulinjaan Stalinin eli Vienan kanavalle. Heinäkuun alussa luutnantti Lipponen sai vihdoin komentoonsa kokonaisen komppanian (n. 200 miestä) kun hänestä tehtiin 3./JR 54:n päällikkö. Komppania oli tuolloin etulinjassa Poventsan lounaispuolella Äänisjärven rannalla Marskinniemessä ja Keihäsniemessä. Elokuussa lohko vaihtui pohjoisemmaksi kanavan varteen missä linjat olivat hyvin lähellä toisiaan. Venäläiset partioivat ahkerasti lohkolla mutta kaikki tunkeilut torjuttiin. Vaihto tapahtui 26.10.1943 jonka jälkeen Lipposen komppania siirtyi taakse lepoon.

Joulukuussa 1943 joukkoja järjesteltiin jälleen uudestaan. Nyt perustettiin 21. Prikaati (”Venttiprikaati”) jonka I Pataljoonaksi I/JR 54 liitettiin. Pataljoonasta tuli siis I/21.Pr. ja Lipposen komppa- niasta vastaavasti 3./21.Pr.. Samalla vaihtui luutnantti Lipposen lähin esimies kun majuri Airimo luovutti ja majuri Hakanen vastaanotti pataljoonan komentajan tehtävät. Koko 21. Prikaatin komentajana toimi eversti Ekman. Muut prikaatin pataljoonat tulivat kaikki eri rykmenteistä.

Kesken kolmannen sotatalven, helmikuussa 1944, 21. Prikaati otti etulinjan vastaan Leppäjoelta Maaselän kannakselta. Asemasota jatkui tutuissa merkeissä ja kesti tällä kertaa huhtikuuhun asti jol-loin siirryttiin jälleen linjojen taakse kenttävarustustöihin. Jo lähes kolme vuotta jatkunut sota oli laskenut mielialoja. Saksan tappiot itärintamalla antoivat odottaa että kohta rytisisi myös Suomen rintamalla. Parin kuukauden päästä näin tapahtuikin. Neuvostoliitto aloitti 9.6.1944 suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella ja mursi suomalaisten pääpuolustuslinjan nopeasti. Vain 10 päivää myöhemmin menetettiin Viipurikin. Tilanne oli kriittinen. Kannakselle tarvittiin lisää joukkoja. Laatokan toiselta puolelta aloitettiin joukkojen siirrot ja ne ehtivätkin parahiksi Talin-Ihantalan suurtaisteluun. Laajaan Itä-Karjalaan jääneillä vähillä joukoilla ei voitu muuta kuin aloittaa hallittu vetäytyminen länteen.

21. Prikaatin tehtäväksi annettiin kesäkuussa vetäytyä ja viivyttää puna-armeijaa Karhumäestä länteen Porajärvelle johtavan valtamaantien suunnassa. Ratkaisutaisteluun ei saanut antautua vaan joukot oli tuotava taistelukelpoisina lännemmäksi. Viivytystä suoritettiin ”vuorovedoin”. Yksi joukko valmisteli viivytyslinjan taaemmaksi jonka läpi edessä viivyttäneet joukot vetäytyivät taas valmiste- lemaan seuraavaa viivytyslinjaa edellisten pidätellessä sillä aikaa vihollista. Lipposen pataljoona sai ensimmäisen vetäytymisvaiheen taistelukosketuksen viholliseen 26.6.1944 Kumsjärvellä (n. 30 km Karhumäestä itään). Vihollinen painosti voimakkaasti Kumsjärvellä ja pakotti I/21. Prikaatin vetäytymään Kumsan kylään missä taistelut jatkuivat 27.6.1944 iltapäivällä. Vihollisella oli käytössään runsaasti tykistöä ja lentokoneita sekä myös panssarivaunuja. Lisäksi se lähetti vahvan osaston koukkaamaan suomalaisten selustaan. Tykistön tukeman I/21.Pr.:n asemat kuitenkin kestivät. Luutnantti Lipponen kunnostautui Kumsassa, hän otti yhden ryhmän miehiä ja valtasi sen kanssa takaisin viholliselle menetetyn kukkulan. Keskiyöllä irtauduttiin käskystä. Kumsan taisteluista Lipposen komppania selvisi vähäisin taistelutappioin mutta vänrikki Wahlbergin johtama ryhmä meni partiomatkalta palatessaan omaan miinakenttään jonka seurauksena Wahlberg ja sotamies Nygård haavoittuivat kuolettavasti ja kaksi muuta miestä lievemmin. Lipponen menetti siten yhden joukkueenjohtajistaan.

Kumsan taisteluiden aikana vaihtui Lipposen lähin esimies kun everstiluutnantti Wahren luovutti ja majuri S.O. Lindgren vastaanotti pataljoonan (I/21. Pr.) komentajan tehtävät. Lindgren tunnettiin kovana sotilaana mutta hänen mainettaan tuli myöhemmin (5.8.1944) tahraamaan sotamies Hytin ampuminen.

21. Prikaatin ja saman tien suunnassa toimineiden JR 33:n ja JR 56:n viivyttäminen jatkui kohti Porajärveä. Lipposen pataljoonan vuoro tuli jälleen heinäkuun alussa kun se puolusti järvikapeikkoa Tarasmojärven itäpuolella (n. 75 km Karhumäestä länteen) joitain kilometrejä maantien eteläpuolella. Kesällä 1944 venäläisetkin osasivat koukkaamisen joten puolustuslinjatkin oli vietävä syvälle korpeen. Pataljoona oli koko heinäkuun ensimmäisen viikon Tarasmojärven itäpuolella jossa partiokahakat äityivät välillä kiivaiksikin. Varsinkin eteentyönnetystä sillanpääasemasta taisteltiin ankarasti. Luutnantti Lipponen kunnostautui jälleen valtaamalla sillanpääasemaan takaisin III joukkueellaan. Nähtävästi Lipponen halusi aina henkilökohtaisesti olla mukana kaikissa vastaiskuissa vaikka yhtä hyvin hän olisi voinut käskeä joukkueenjohtajiaan johtamaan hyökkäyksiä.

Tarasmojärveltä irtauduttiin illalla 8.7.1944 vihollisen häiritsemättä. Vetäytyminen pitkin pölyisiä teitä jatkui kohti Porajärveä jossa I/21. Pr. sai tehtäväkseen varmistaa etelään Suojärven suuntaan menevän maantien. Vihollinen vahvisti tien suunnan joukkojaan tuomalla miehiä Pälvijärven yli. Lipposen komppania koukkasi metsän kautta vihollisen kimppuun 11.7.1944 tuhoten ja hajottaen tavatut vihollisosastot. Seuraavana päivänä I/21. Pr. irtautui käskystä ja siirtyi Megrijärvelle prikaatinsa reserviksi. Megrijärvi oli rajajärvi vanhalla valtakunnanrajalla. Tästä eteenpäin taisteltaisiin omalla maalla. Megrijärveltä länteen oli vain yksi kunnon vetäytymisreitti, Liusvaaran ja Kuolismaan kylien kautta Ilomantsiin johtava maantie. Venäläisetkin tiesivät tämän ja aloittivat koukkaukset selustaan. Ensin vihollinen katkaisi tien Megrijärven eteläpäässä vanhan valtakunnanrajan tuntumassa. Lipposen komppania käskettiin tietä avaamaan ja illalla 16.7.1944 tehdyllä railakkaalla hyökkäyksellä venäläisosasto tuhottiin. Vihollisen tappiot olivat n. 50 miestä ja mikä parasta niin omia tappiota ei tullut. Seuraavana aamuyönä komppania hälytettiin ja se siirtyi n 5 km lännemmäksi Korkeavaaraan. Vahva vihollisosasto oli ilmestynyt Korkeavaaran ja Liusvaaran kylien välillä olevalle metsäkumpareelle josta se piti kylien välistä tietä tulen alla. Majuri Lindgrenin pataljoona määrättiin avaamaan tie. Muun pataljoonan lähtiessä hyökkäykseen jäi Lipposen komppania varmistukseen ja ottamaan vastaan mahdollisesti irtautuvaa vihollista. Venäläisiä ei kuitenkaan saatu irti vaan tulivoimaisena se pysyi kumpareella jossa sen suojana oli myös vanhoja rajan turvaksi rakennettuja suomalaislinnoitteita. Lipposen komppaniaa ei siten tarvittu alkuperäiseen tehtävään ja se käskettiin pataljoonan komentopaikalle reserviksi. Iltapäivällä 17.7.1944 venäläinen tykistö ampui keskityksen komentopaikalle. Keskityksestä aiheutui raskaat tappiot, mm. kaikki 3. Komppanian upseerit haavoittuivat. Luutnantti Lipponen (25 v.) haavoittui lievästi päähän. Vammoja hoidettiin 22. Sotasairaalassa Joensuussa noin kuukauden ajan. 

Toipumisloman jälkeen luutnantti Lipponen palasi komppaniaansa 8.9.1944. Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli astunut voimaan 4 päivää aikaisemmin. Lapin sotaan ei Lipposen tarvinnut enää lähteä sillä I/21.Pr. pysyi Itä-Suomessa marraskuun 1944 yleiseen demobilisaatioon saakka. Kotiuttamisen jälkeen Lipponen palveli vielä muutaman viikon Kemin sotilaspiirin esikunnassa ennen kuin hän 15.12.1944 siirtyi lopullisesti siviiliin.

Heti heinäkuun haavoittumisen jälkeen 21. Prikaatin I Pataljoonan komentaja majuri S.O. Lindgren esitti Lipposelle 3. luokan Vapaudenristiä (VR 3) perusteluilla:

”26.-27.6.44 Kumsan ja 4.-6.7.44 Soutojärven maaston taisteluissa puolustautui komppaniallaan erittäin neuvokkaasti ja Kumsassa valtasi ripeällä vastaiskulla vihollisen anastamat asemat tuottaen viholliselle tuntuvat tappiot. 16.7.44 vihollisen hyökätessä Mägrijärvellä linjojen taakse maantielle suoritti hän komppaniallaan nopean vastahyökkäyksen karkoittaen ja tuhoten suurehkon vihollisjoukon.”

21. Prikaatin komentaja eversti Ekman myönsi esitetyn VR 3:n Lipposelle. Virallinen myöntöpäivä on 31.7.1944.

Lisäksi Lipponen sai sotasairaalassa vielä yhden, jo neljännen, Vapaudenristinsä. Mannerheimin määräyksestä kaikille haavoittuneille annettiin kunniamerkki.

 Sodan päättymisen jälkeen lokakuussa 1944 luutnantti Lipposelle esitettiin myös ylennystä kapteeniksi. Perustelut kuuluivat:

”Ottanut osaa talvisotaan JR 27:ssä taistelulähettinä. Sota 1941-44. Toiminut koko sodan ajan etu- linjassa, aluksi joukkueenjohtajana ja 9.7.43 alkaen vakinaisesti kiväärikomppanian päällikkönä. Toiminnassaan on luutnantti Lipponen osoittautunut erinomaisen sotilaalliseksi ja tarmokkaaksi johtajaksi, joka päättävästi ja oma-aloitteisesti on huolehtinut alaisistaan kaikissa tilanteissa. Kurinpitotaito kiitettävä ja suhtautuminen alaisiin tinkimätöntä. Omaa esimiesten ja alaisten luottamuksen oikeudenmukaisen ja rehdin luonteensa ansiosta. Taistelussa erinomaisen rohkea ja taitava johtaja. Siveelliset ominaisuudet erittäin hyvät. Palveluharrastus ja into kiitettävä. Alkoholin käyttö vähäistä. Omaa hyvät yleistiedot. Kenttäkelpoisuus hyvä ja fyysillinen kunto erittäin hyvä. Kouluttajana ja kasvattajana varsin innostava ja pätevä. Haavoittui melko vaikeasti vetäytymisvaiheen taisteluissa (Korkeavaarassa). Ehdotetaan ylennettäväksi ryhmässä 2.”

 Ylennystä kapteeniksi ei kuitenkaan tullut. Ansiot olisivat kyllä riittäneet mutta ilmeisesti heti kesän jälkeen tehtyjen ylennysten vuoksi armeijan kapteenikiintiö oli jo täynnä. Myöhemmin reservissä Lipponen yleni aina majuriksi saakka.

Lipposen palvelus Suomen armeijassa kesti lähes yhtäjaksoisesti syyskuusta 1939 joulukuuhun 1944 saakka eli yli 5 vuotta. Vain maalikuusta kesäkuuhun 1941 Lipponen oli pois palveluksesta ja siitäkin ajasta suurimman osan suojeluskuntapiirinsä alisotilasohjaajana. Vapaudenristejä Lipponen oli pelkästään jatkosodan aikana kerännyt peräti neljä kappaletta. Lipposen ansiot olisivat riittäneet jopa Mannerheim-ristiin mutta kynnys sen saamiseksi oli noussut koska kapteeni Remes oli sen jo saanut samassa yksikössä. Kunniamerkkien lisäksi Lipponen sai sekä talvisodan että jatkosodan muistomitalit (ts mm ja Mm 41-45) ja joukko-osastojen ja taistelusuuntien muistoristejä.

SOTAPÄIVÄKIRJAT KANSALLISARKISTON DIGITAALIARKISTOSSA

Komppanian 3./JR 27 sotapäiväkirja puuttuu Digitaaliarkistosta Muistitikulla on komppanian sotapäiväkirja ajalta 1.-17.1.1940 (Lipponen tuli komppaniaan 31.12.1939)

Pataljoonan I/JR 27 sotapäiväkirja 7.12.1939 – 13.3.1940

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1499836

Komppanian 1./JR 54 sotapäiväkirjat 16.6.1941 – 31.12.1941

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2612248

Komppanian 10./12.Pr. sotapäiväkirja (ent. 1./JR 54, myöh. 13./12.Pr.)

1.1.1942 – 23.7.1942 (Lipponen siirrettiin komppaniasta pataljoonan jääkärijoukkueen johtajaksi 30.3.1942)

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2946975

Pataljoonan IV/12. Pr. sotapäiväkirjat (Lipponen toimi pataljoonan jääkärijoukkueen johtajana ja lähettiupseerina 30.3.1942 – 8.7.1943)

1.1.1942 – 16.8.1942

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3077299

21.7.1942 – 24.8.1942

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3077490

Taistelukertomuksia sissiprikaatin tuhoamisesta

17.7.1942 – 24.8.1942 (Lipponen mainitaan mm. kuvassa nro 89 kunnostautuneena)

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=307831

Pataljoonan IV/12. Pr. sotapäiväkirjat jatkuu 25.8.1942 – 8.2.1943

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3077631

Komppanian 15./12.Pr. sotapäiväkirja

3.11.1942 – 13.2.1943 (Lipponen oli komppanian päällikkönä 31.12.1942 – 9.2.1943 Mannerheim- ristin ritarin kapteeni Remeksen kaatumisen jälkeen) http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3030592

1.1.1943 – 31.7.1943 (Lipponen mainitaan 5.4.1943, myös siirto 3. Komppanian päälliköksi 9.7.1943 mainitaan)

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2615071

Komppanian 3./21.Pr.(ent. 3./JR 54) sotapäiväkirjat (Lipponen tuli komppanian päälliköksi heinäkuun 1943 alussa mikä mainitaan)

14.2.1943 – 4.9.1943

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3084038

5.9.1943 – 31.12.1943

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3083931

1.1.1944 – 30.9.1944 (Lipponen haavoittui 17.7.1944 ja palasi takaisin 8.9.1944)

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3084083

1.10.1944 – 23.11.1944

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3084246

SUOSITELTAVIA LÄHTEITÄ

Raatteen tie : talvisodan sankaritarina Kulju, Mika

Gummerus 2011 5. p.

Talvisodan historia, osa 3

toim. Sotatieteen laitoksen sotahistorian toimisto

Taistelulähetin sota

Liisanantti, Olavi (omakustannus 1989)

(Liisanantti palveli samassa pataljoonassa sekä hyökkäysvaiheessa 1941 että perääntymisvaiheessa 1944)

Sissiprikaatin tuho Tikkanen, Pentti H. Karisto 1983. 4. p.

Vansjärveltä Ilomantsiin : Venttiprikaatin taistelujen tie 1943-1944 Kaila, Osmo I.

21. prikaatin kilta 1993

Jatkosodan historia, osat 4-6

toim. Sotatieteen laitoksen sotahistorian toimisto HUOM: osan 6 lopussa on joukko-osastohakemisto

Puolustusvoimien kuva-arkisto netissä

http://sa-kuva.fi/

Kansa taisteli -lehdet netissä

http://kansataisteli.sshs.fi/

MUISTITIKUN SISÄLTÖ

(kansiot on nimetty kaavalla ”vuosi_kuukausi_(pv)_dokumentti ja/tai sen aihe)

1935_10_hyväksyminen_suojeluskuntaan sisältää Raahen suojeluskunnan esikunnan kokouspöytäkirjan jonka 39 §:ssä todetaan Lipposen hyväksyminen jäseneksi.

1937_12_suojeluskunnan_valakirja sisältää Raahen suojeluskunnan valakirjan kannen ja 3 sivua joista viimeisellä valan tehneen Lipposen nimikirjoitus.

1939_12_siirto_JR27ään sisältää 3./JR 27:n miehistövihkosta aukeaman jossa todetaan Lipposen siirto komppaniaan 31.12.1939.

1940_01_sijoitus sisältää 3./JR 27:n kokoonpanosta sivun jolla todetaan Lipposen tehtävä upseerien lähettinä.

1940_01_sotapäiväkirja sisältää 3./JR 27:n sotapäiväkirjasta ajanjakson 1.-17.1.1940.

1940_02_23_nimitysehdotus_korpraaliksi sisältää ehdotuksen sotamies Lipposen nimittämisestä korpraaliksi. Esityksen on allekirjoittanut Erkin vanhempi veli vänrikki Mauri Lipponen.

1940_02_korpraalinimitys_päiväkäskyssä sisältää Jalkaväkirykmentti 27:n päiväkäskyn nro 5. Lipponen mainitaan viimeisellä sivulla korpraaliksi nimitettynä.

1940_03_06_lomatodistus sisältää Lipposen lomatodistuksen.

1940_03_15_jatkoloma_hautajaisiin sisältää todistuksen Kemin suojeluskuntapiirin piiriesikunnan myöntämästä jatkolomasta. Huomaa merkintä ”Lomaa jatkettu veljen hautauksen vuoksi.”

1940_03_RUK_ehdotetut sisältää Jalkaväkirykmentti 27:n ehdotuksen Reserviupseerikouluun sopivista.

1940_03_siirto_RUK sisältää Jalkaväkirykmentti 27:n päiväkäskystä nro 7 kansilehden, sivun 5 sekä allekirjoitussivun. Lipposen siirto Reserviupseerikouluun mainitaan sivulla 5.

1940_10_vänrikkiylennys_päiväkäskyssä sisältää ylipäällikön päiväkäskyn nro 123. Lipponen mainitaan kansilehdellä reservivänrikiksi ylennettynä. Virallinen ylennyspäivä on päiväkäskyn päiväys 3.10.1940.

1941_04_alisotilasohjaajaksi sisältää Länsi-Pohjan suojeluskuntapiirin esikunnan päiväkäskyn nro

9. Sivulla 2 todetaan Lipposen nimittäminen alisotilasohjaajan toimeen. Lisäksi 13 §:ssä todetaan Lipposen komennus toimisto III:n käyttöön.

1941_04_todistus sisältää Karihaaran suojeluskunnan antaman todistuksen Lipposen kuulumisesta suojeluskunnan poikaosastoon sekä lausunnon poliittisesta luotettavuudesta.

1941_06_Vm2_päiväkäskyssä sisältää ylipäällikön päiväkäskystä nro 202 kansilehden, sivut 21 ja 39 sekä allekirjoitussivun. Lipponen mainitaan sivulla 39 2. luokan Vapaudenmitalin saajana. Kunniamerkin virallinen myöntöpäivä on päiväkäskyn päiväys 21.6.1941. Kunniamerkki annettiin talvisodan ansioista vaikka sodan päättymisestä oli kulunut jo reilusti yli vuosi.

1941_08_loma sisältää 1./JR 54:n (peiteluku 5443) kannen ja sivun jolla mainitaan Lipposen loma elokuussa 1941.

1941_11_ilmoitus_VR4 sisältää ilmoituksen 4. luokan Vapaudenristin (VR 4) myöntämisestä vänrikki Lipposelle.

1941_12_VR4_kunniamerkkiluettelossa sisältää ylipäällikön kunniamerkkiluettelosta nro 27 kan- silehden, sivut 8-9 sekä allekirjoitussivun. Lipponen mainitaan sivulla 9 4. luokan Vapaudenristin (VR 4) saajana. Kunniamerkin virallinen myöntöpäivä 20.11.1941.

1942_02_päivystävän_upseerin_vihko sisältää päivystävän upseerin vihkosta kannen ja sivun jol- la merkinnät Lipposen päivystysvuorolta.

1942_03_jääkärijoukkueen_johtajaksi sisältää 12. Prikaatin IV Pataljoonan (IV/12. Pr.) päivä- käskyn nro 1. Ensimmäisellä sivulla todetaan kohdassa 3. Lipposen viransijaisuus jääkärijoukkueen johtajana ja kohdassa 4. siirto jääkärijoukkueen johtajaksi. Lisäksi päiväkäskyn liitteen viimeisellä rivillä mainitaan Lipposen loma.

1942_03_kuulustelijana sisältää kuulustelupöytäkirjan Lipposen suorittamasta kuulustelusta.

1942_03_pataljoonan_upseerit sisältää 12. Prikaatin IV Pataljoonan (IV/12. Pr.) upseeriluettelon. Lipposen nimi on vedetty yli 10. Komppaniassa koska hän oli siirtynyt jääkärijoukkueen johtajaksi.

1942_04_valistushenkilöstö sisältää luettelon 12. Prikaatin IV Pataljoonan (IV/12. Pr.) valistushenkilöstöstä.

1942_08_rintamaupseerikurssi sisältää 12. Prikaatin IV Pataljoonan (IV/12. Pr.) päiväkäskystä nro 6 sivut 1-5 sekä allekirjoitussivun. Sivulla 5 mainitaan Lipposen komennus rintamaupseerikurssille Tuusulaan.

1942_08_vakinaiset_upseerit sisältää luettelon 12. Prikaatin IV Pataljoonan (IV/12. Pr.) vakinaisessa palveluksessa olevista upseereista.

1942_09_ylennysesitys_luutnantiksi sisältää esityksen Lipposen ylentämisestä luutnantiksi.

1942_10_ilmoitus_VR4tlk sisältää ilmoituksen 4. luokan Vapaudenristin tammenlehvän kera (VR 4 tlk) myöntämisestä vänrikki Lipposelle.

1942_10_luutnanttiylennys_päiväkäskyssä sisältää ylipäällikön päiväkäskystä nro 77 kansileh- den, sivut 2-3 sekä allekirjoitussivun. Lipponen mainitaan sivulla 3 luutnantiksi ylennettynä. Virallinen ylennyspäivä on päiväkäskyn päiväys 8.10.1942.

1942_11_VR4tlk_kunniamerkkiluettelossa sisältää ylipäällikön kunniamerkkiluettelosta nro 63 kansilehden, sivun 4 sekä allekirjoitussivun. Lipponen mainitaan sivulla 4 päivämäärän 2.10.42 kohdalla 4. luokan Vapaudenristin tammenlehvän kera (VR 4 tlk) saajana. Kunniamerkin virallinen myöntöpäivä on 2.10.1942.

1943_01_kouluttajana sisältää 12. Prikaatin IV Pataljoonan (IV/12. Pr.) päiväkäskyn nro 1. Lipponen mainitaan sivulla 4 partio- ja tiedustelukurssin apulaiskouluttajana. Kurssin johtajana mainitaan Mannerheim-ristin ritari Olli Remes joka kaatui vain pari viikkoa kurssin jälkeen.

1943_01_Remeksen_seppele sisältää upseerien rahankeräyslistan kaatuneen kapteeni Remeksen hautaseppeleeseen.

1943_02_komennus_komppanian_päälliköksi sisältää 12. Prikaatin IV Pataljoonan (IV/12. Pr.) päiväkäskyn nro 2. Sivulla 4 mainitaan Lipposen komennus 15./12. Prikaatin päälliköksi sen jälkeen kun edellinen päällikkö kapteeni Remes oli kaatunut.

1943_04_tarkka-ampujakurssi sisältää tietoja Lipposen johtamasta tarkka-ampujakurssista.

1944_05_pataljoonan_upseerisijoitukset sisältää 21. Prikaatin I Pataljoonan (I/21. Pr., peiteluku 5442) luettelon pataljoonan upseereista. Lipponen mainitaan 3. Komppanian (peiteluku 5445) päällikkönä.

1944_07_esitys_VR3 sisältää esityksen 3. luokan Vapaudenristin (VR 3) myöntämisestä luutnantti Lipposelle.

1944_07_upseeritappiot sisältää 21. Prikaatin I Pataljoonan (I/21. Pr.) upseeritappioluettelon ajalta 16.-22.7.1944.

1944_08_ilmoitus_VR4 sisältää ilmoituksen 22. Sotasairaalassa luutnantti Lipposelle annetusta 4. luokan Vapaudenrististä (VR 4).

1944_09_VR3_kunniamerkkiluettelossa sisältää ylipäällikön kunniamerkkiluettelosta nro 108 kansilehden, sivun 3 sekä allekirjoitussivun. Lipponen mainitaan sivulla 3 päivämäärän 31.7.44 kohdalla 3. luokan Vapaudenristin (VR 3) saajana. Kunniamerkin virallinen myöntöpäivä on 31.7.1944.

1944_10_ylennysesitys_kapteeniksi sisältää esityksen Lipposen ylentämisestä kapteeniksi.

Lääkärintarkastuskortti sisältää Lipposen 2 kpl 4-sivuisia lääkärintarkastuskortteja ja muita terveyteen liittyviä dokumentteja.

Sodan_jälkeisiä_dokumentteja sisältää lausunnon kertausharjoitukseen kutsutusta ja muita sodan- jälkeisiä dokumentteja.

Sotilaskantakortit sisältää 6 kpl kaksipuoleisia vaakamallisia sotilaskanta- ja päällystökortteja sekä 2 kpl 4-sivuisia pystymallisia sotilaskantakortteja. Vaakamalliset kortit olivat käytössä sotien aikana, pystymalliset kortit otettiin käyttöön vasta sotien jälkeen.

Suojeluskunnan_henkilökortti sisältää Lipposen suojeluskuntahenkilökortin.

Kuvien (pl. henkilökuva) ja tekstin tekijänoikeudet omistaa Sukututkimus Propatria ja niiden kaupallinen käyttö ja julkaiseminen on kielletty ilman Sukututkimus Propatrian lupaa.

TAISTELU- JA TAPAHTUMAPAIKKOJEN KOORDINAATIT

(pohjoista leveyttä, itäistä pituutta)

Talvisodan taistelupaikat löytyvät myös Maanmittauslaitoksen Karttapaikasta https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/ ja kesän 1944 haavoittumispaikka Korkeavaara myös http://www.karjalankartat.fi/ -karttapalvelun kartoista.

Sukututkimus Propatria suosittelee lataamaan myös Suomen Sotahistoriallisen Seuran sotahistorialliset kohteet: https://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/download_poi

Suomussalmi 64.902911°, 29.000583°

Lipponen saa tulikasteensa JR 64:n riveissä Suomussalmen vapautustaisteluissa 27.-28.12.1939.

Karila Raatteen tiellä 64.850740°, 29.251158°

Etelästä hyökännyt 3./JR 27 kovissa taisteluissa Karilan alueella 1.-7.1.1940.

Löytöjärven ja maantien välinen alue 63.919942°, 30.135962°

Lipposen joukkue Löytövaaran motin vartioinnissa 3.-6.2.1940.

Luelähti itäinen motti 63.946132°, 29.915135°

I/JR 27 motin kimpussa 7.-14.2.1940. Motti pitää puolensa.

Kusiovaara

63.985952°, 30.213111°

3./JR 27 tuhoamassa venäläistä hiihto-osastoa 20.2.1940.

Kylmänjärvi 63.933055°, 30.177543°

3./JR 27 Kylmänjärven alueella 21.2.1940 alkaen aina sodan loppuun asti. Raskain taistelu 21.2.1940 jossa tappiot 6 kaatunutta ja 14 haavoittunutta. Lipponen lähtee lomalle 6.3.1940 ja palaa yksikköönsä vasta sodan loputtua.

Salla-Vuorijärvi-maantie 66.854890°, 29.726386°

1./JR 54 hyökkää etelästä Polkijärven suunnasta ja katkaisee Salla-Vuorijärvitien 7.8.1941 Killuntaivaaran eteläpuolella. Vuorokauden taistelun jälkeen irtautuminen. Lipposen jatkosodan tulikaste.

Polkuvaaran pohjoispuoli 66.851217°, 29.779748°

1./JR 54 etulinjassa 9.7.1941 alkaen. Erityisen kovat taistelut 30.7.-1.8.1941.

Ahkio-oja

66.945884°, 30.373645°

Nuottavaaran eteläpuolelta kiertänyt 1./JR 54 etenee Alakurttia kohti ja joutuu 30.8.1941 taisteluun Nuottavaaran pohjoisrinteessä asemissa olevien venäläisjoukkojen kanssa.

Vermanjoki (Vilmajoki) 66.945906°, 30.874677°

Asemasodan rintamalinja. I/JR 54 Lipposen palatessa yksikköönsä 17.10.1941. Asemat luovutetaan saksalaisille tammikuussa 1942 jolloin I/JR 54 lähtee Kajaaniin.

Sitra-joki

63.474045°, 32.688534°

Vänrikki Lipponen kunnostautuu I/12.Pr.:n jääkärijoukkueen va. johtajana hyökkäämällä rintamalinjojen takana seikkailleen partisaaniprikaatin kimppuun 8.8.1942.

Vääräjärvi

63.101269°, 34.419402°

IV/12. Pr. Vääräjärven lohkolla syyskuusta 1942 tammikuuhun 1943.

Marskinniemi 62.834863°, 34.805023°

3./JR 54 Lipposen ottaessa komppanian päällikkyyden 9.7.1943.

Vienan kanava 62.866499°, 34.844773°

3./JR 54:n lohko elo-lokakuussa 1943. Venäläiset heti kanavan itärannalla. Partiokahakoita.

Leppäjoen lohko 63.075435°, 34.502441°

I/21. Pr. helmi-huhtikuussa 1944. Asemasotaa.

Kumsa

62.952257°, 33.805226°

3./21. Pr.:n ensimmäinen taistelukosketus viholliseen kesän 1944 perääntymisvaiheessa 26.- 27.6.1944. Lipponen kunnostautuu valtaamalla venäläisille menetetyn kukkulan takaisin.

Tarasmojärvi 62.748344°, 33.048456°

I/21.Pr. Tarasmojärven itäpuolella 1.-8.7.1944. Partiotaisteluita. Lipponen kunnostautuu valtaamalla venäläisten sillanpääaseman.

Maantien ja Pälvijärven välinen alue 62.624646°, 32.772450°

3./21. Pr. taistelussa 11.7.1944. Vihollinen toi lisää joukkoja Pälvijärven yli joiden kimppuun Lipponen hyökkäsi komppaniansa kanssa.

Maantie vanhan rajan tuntumassa 62.755385°, 32.343557°

3./21. Pr. tuhoaa 16.7.1944 ilman omia tappioita selustassa maantien katkaisseen vihollisosaston.

Korkeavaara 62.740612°, 32.239249°

Luutnantti Lipponen haavoittuu Korkeavaarassa 17.7.1944.